maanantai 23. helmikuuta 2015

Pennut 2 viikkoa

Giiralle ja pennuille kuuluu pelkkää hyvää. Elämä pentulaatikossa vilkastuu päivä päivältä. Kun 12 päivän iässä vasta Vilperi otti juoksuaskelia, niin pari päivää myöhemmin nousi jaloilleen myös Rauha ja Lantti. Ja päinvastoin. Jos 2 viikon kohdalla avasi Rauha ja Lantti silmänsä, jatkoi Vilperi juoksemistaan pimeydessä. Eilen oli jo Vilperilläkin silmät auki, vain päivä muiden jälkeen.

Rauha <3

Rauha silmät auki

Rauha ja Lantti



Lantti <3

Lantti ja hurrja tassu

Lantti räyh!


Vilperi

Vilperi söpöilee

Vilperi nukkuukin joskus
Ruoka maistuu edellään ja uni myös, mutta Giiran ja Redin kolmoset laajentavat maailmaansa melkoisella vauhdilla. Liikumiset ja ympäristöön tutustuminen jatkuu. Nyt on ylitettävänä on ensin pienet ja pian jo suuremmatkin esteet kuin Giiran jalan ylitys ;)
Aistimukset lisääntyy samaa tahtia kokemusten lisääntymisen kanssa. Ensimmäiset haukahdus- ja murinakokeilut on tehty vaikka haukahdusten kanssa ei tahdo tasapaino vielä pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti